Autoharrastus

Autoharrastus jakautuu karkeasti kahteen luokkaan: rakenteluun ja kilvanajamiseen. Toisaalta hyvin usein kilpa-ajajat etenkin uran ollessa vielä harrastusasteella osallistuvat myös rakenteluun. Rakentelu edelleen jakautuu niin ikään karkeasti kahteen lajiin; osa harrastajista keskittyy yksinomaan ulkonäölliseen rakenteluun kun osa panostaa ajoneuvon suorituskykyyn. Myös kilpa-ajoa on erilaista, eikä nykyään ajeta pelkästään nopeudella kilpaillen vaan esimerkiksi driftingin yleistyessä ajamisen näyttävyydessä kilpaillaan.

Vuosituhannen alun käännöskukkasen myötä suomessa tuning ja siitä johdettu ”tuunaus” ovat vakiintuneet tarkoittamaan ajoneuvon monipuolista virittelyä tai rakentelua. Visuaaliseen ilmeeseen keskittyvässä rakentelussa autoja voidaan joko rakentaa erilaisin korisarjoin ja muiden osien kanssa hyvinkin erinäköiseksi kuin tehtaalta tullut yksilö tai kunnioittaa merkin muotokieltä käyttäen alkuperäis- tai alkuperäishenkisiä osia. Tehokkaat äänentoisto- ja muut medialaitteet kuuluvat joidenkin tuunaajien projekteihin oleellisesti. Taitavat rakentajat voivat saada tarvikevalmistajilta sponsorietuna tarvikkeita, jolloin näyttelyautot toimivat myös PR-henkisinä mainoksina.

Nykyiset suuntaukset suosivat muun muassa auton madaltamista lähes ajokelvottoman matalaksi. Tämän lisäksi niin sanottuun stance- tai slammed-rakentelusuuntaukseen kuluu muun muassa kehältään normaalinkokoiset tai normaalia pienemmätkin vanteet, mutta leveydeltään huomattavan suuret. Tähän yhdistetään vielä kyseiselle vanteelle alimitoitettu rengas, jolloin venytetty kumi korostaa vanteen leveyttä. Rengaskulmat säädetään hyvin suurella camber-arvolla, jolloin renkaat ovat jyrkässä kulmassa vain sisäsyrjän ottaessa maahan.

Suorituskykyyn tähtäävään rakenteluun liittyy usein kilpailukäyttö, mutta toisaalta myös ”omaksi iloksi” suorituskyvyn parantaminen ei ole suinkaan tavatonta. Autourheilulajeista uusimpia tuulia edustaa drifting, jossa ei kilpailla nopeudessa vaan näyttävyydessä. Näyttävyys saadaan aikaan ajamalla kaarteissa luisussa mahdollisimman suuressa kulmassa. Tämä on mahdollista tehokkailla keveillä takavetoisilla autoilla, joiden takapyörien pito ”hävitetään” hetkellisesti joko käsijarrun, kytkimen tai vain kaasun avulla. Tuomaristo pisteyttää suorituksen kaarteeseen tulonopeuden, ajoneuvon kulman ja sen säilyvyyden sekä yleisen näyttävyyden osalta. Näyttävyyttä voidaan lisätä muun muassa renkailla, joiden savu on värillistä tai jopa tuoksuvaa. Perinteisemmät autourheilulajit, kuten kiihdytysajot, erilaiset rallit ja katuratakilvanajot ovat Suomessa kärsineet epätasaisesta kilpailusta ja pirstaloitumisesta sekä yleisön vähyydestä. Driftingillä on yleisöystävällisyydessään ja tekniikan matalamman merkityksen vuoksi mahdollisuus nousta kansan ykköslajiksi. Tällä hetkellä eniten harrastajia lienee jokamiesluokassa eli jokkiksessa.